Laajasalon murha: Syytetyn ex-puoliso kieltäytyi todistamasta

28367310 Romppainen laajasalo
Str / Lehtikuva
Julkaistu 19.02.2015 11:50(Päivitetty 19.02.2015 12:26)
Toimittajan kuva

Essi Hietanen

essi.hietanen@mtv.fi

@EssiHietanen

Laajasalon murhasta syytetyn entinen puoliso kutsuttiin todistajaksi, mutta hän kieltäytyi todistamasta.

Syyttäjä Eija Velitski olisi halunnut tiedustella naiselta murhan ajankohtaan liittyviä tarkempia kellonaikoja. Nainen kuitenkin kieltäytyi, sillä hän oli syytetyn lähiomainen.

Nainen oli ollut kihloissa murhasta syytetyn Jukka-Matti Romppaisen kanssa. He olivat vielä olleet avoliitossa henkirikoksen ajankohtana, vaikka heidän kihlaus oli jo purkautunut. Käräjäoikeudessa syytetty ja ex-puoliso eivät tervehtineet toisia, eikä nainen ottanut syytettyyn katsekontaktia.

Nainen ei ollut aiemmin kuulusteluissa maininnut kihlauksesta, jolloin poliisi oli sanonut, ettei hänen tarvitse todistaa oikeudessa. Käräjäoikeus piti pienen tauon ja pohti, voiko nainen kieltäytyä todistamasta.

Tauon jälkeen käräjätuomari Kaira Gardemeister totesi, että nainen voi valita, suostuuko hän todistamaan.

Syytetyn ex-puolisoa rohkaistiin todistamaan, mutta nainen kieltäytyi pelätessään henkilöllisyytensä tulevan todistuksen myötä ilmi. Nainen myös kertoi murhatapauksen käsittelyn olleen hänelle henkisesti raskasta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos