Islannin neljäs laavapurkaus kolmen kuukauden sisällä on jatkunut Reykjanesin niemimaalla.
Laava on jatkanut etenemistään hitaasti, mutta viranomaisten mukaan purkauksen voimakkuus on kuitenkin heikkenemässä. Samaan aikaan Islannin meteorologian laitos (IMO) kertoo seismisen aktiivisuuden vähentyneen viime yön aikana.
IMO:n mukaan laava on ollut tänään noin parinsadan metrin päässä Svartsengin voimalaitoksen syöttövesiputkesta. Voimalaitos tuottaa sähköä noin 30 000 ihmiselle.
Voimalaitos on evakuoitu ja sitä on pyöritetty etänä alueen ensimmäisestä purkauksesta lähtien. Voimalaitoksen suojaamiseksi on rakennettu patoja.
Lue myös: Laava virtaa kohti Grindavikin kaupunkia – tältä näyttää Islannin tulivuorenpurkaus
Islannin kuuluisimpiin nähtävyyksiin lukeutuvat Blue Lagoonin kuumat lähteet suljettiin niin ikään purkauksen vuoksi. Lähteillä oli noin 700 ihmistä, kun purkaus alkoi.
Grindavik evakuoitiin taas kerran
1:30
Purkausten pahasti kurittama Grindavikin kalastajakylä evakuoitiin tänään jälleen kerran. Tosin kylään oli useiden evakuointien jälkeen palannut vain satakunta niistä noin 4 000 asukkaasta, jotka kylässä ennen purkauksia asuivat.
Lue myös: Video näyttää, kuinka yllättävästi kylpijät reagoivat hälytykseen – Islannissa taas laavapurkaus
Kylän suojaksi rakennettujen suojavallien uskotaan kuitenkin pitävän laavan pois kylästä.
Kylän reunalle avautui tammikuussa halkeama, joka sylki laavaa kaduille ja ainakin kolme kotia tuhoutui. Kolmas purkaus havaittiin helmikuun alkupuoliskolla kylän lähettyvillä, jolloin useita taloja tuhoutui.
Perjantaihin mennessä yli 300 Grindavikin asukasta oli pyytänyt valtiota lunastamaan talonsa.
Tuorein purkaus alkoi eilen illalla Stora-Skogfellin ja Hagafellin välisellä alueella, samoilla seuduilla kuin aikaisemmatkin purkaukset. Geofyysikko Magnus Tumi Gudmundsson kertoi Islannin yleisradioyhtiö RUV:lle, että purkaus oli tähän mennessä voimakkain. Halkeaman pituus on noin 3,5 kilometriä.
Lue myös: Islannin tuorein purkaus viime kuukausien voimakkain – maan eteläosiin julistettu hätätila
Islannissa on 33 aktiivista tulivuorijärjestelmää, eniten Euroopassa.
Vuoden 2021 maaliskuuhun mennessä Reykjanesin niemimaalla ei ollut tapahtunut purkausta kahdeksaan vuosisataan. Tuore purkaus on kuitenkin järjestyksessään jo seitsemäs alueella tällä vuosikymmenellä.