Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uskoo, että suurin välitön uhka Yhdysvalloille on Pohjois-Korea ja sen ydinohjelma.
2:13
Asiasta kertoi muun muassa uutiskanava CNN lähteeseensä perustuen tiistaina paikallista aikaa.
Korkean hallintolähteen mukaan Trump on esimerkiksi kehottanut Kiinaa ryhtymään toimiin Pohjois-Korean hillitsemiseksi. Lähteen mukaan Trump olisi antanut kehotuksensa maanantaina paikallista aikaa kiinalaisviranomaiselle.
Trump tapasi maanantaina Kiinan keskushallinnon johtoon lukeutuvan Yang Jiechin.
Kiina on ollut Pohjois-Korean tukija ja kauppakumppani. Twitterissä Trump on aiemmin kritisoinut Kiinaa muun muassa siitä, ettei se auta Pohjois-Korean kanssa.
Pohjois-Korea on kehittänyt ydinasetta pitkään.