Lähes kahden promillen humalassa päin kaidetta: Rattijuopon törttöily aivan Helsingin keskustassa tallentui poliisikameraan

0:41img
Rattijuopon vaarallinen meno Mannerheimintiellä tallentui poliisikameraan.
Julkaistu 27.03.2023 13:45
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Helsingin poliisi puhallutti yli 4000 kuljettajaa perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana.

Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvonnan johtaja Dennis Pasterstein antoi Twitterissä katsauksen menneen viikonlopun ratsian saldosta pääkaupungissa. 

– Tien päältä saatiin pois: Törkeitä 3, huume 5, perusrattijuoppoja 4, Twitter-julkaisussa kerrotaan. 

Poliisi on tiedottanut viikonlopun valtakunnallisen valvonnan paljastaneen kymmeniä rattijuopumuksia myös muualla Suomessa.

Muun muassa Pohjanmaalla valvonnan aikana tavoitettiin viisi rattijuopumuksesta alkoholin käytön perusteella epäiltyä ja kolmea kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta muun huumaavan aineen käytön perusteella. 

Pasterstein julkaisi päivityksessään myös videon Helsingin keskustasta edelliseltä viikonlopulta. Videolla epäillysti törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja törmäsi kaiteeseen Manneheimintiellä. Kuljettaja puhalsi noin 1,8 promillea. 

– Kortti kuivumaan ja tapaus käräjille, Pasterstein sanoo julkaisussaan.

Tuoreimmat aiheesta

Rattijuopumus