Lahdessa moottoritiellä kovavauhtinen peräänajo – kolme loukkaantui, yksi vakavasti

Amvulanssi AOP
Tomi Natri/All Over Press
Julkaistu 02.06.2021 20:35

MTV UUTISET – STT

Lahdessa sattui tänään alkuillasta moottoritiellä kahden henkilöauton kovavauhtinen peräänajo, jossa loukkaantui kolme ihmistä.

Asiasta kertoi STT:lle iltaseitsemän jälkeen Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari Harri Kittelä.

Kittelän käsityksen mukaan yksi henkilö sai vakavampia vammoja. Vakavasti loukkaantunut henkilö on ollut autossa, jonka perään ajettiin.

Onnettomuus tapahtui sen jälkeen, kun tiellä ajaneesta kuorma-autosta oli puhjennut rengas ja kuljettaja oli pysähtynyt tien oikeanpuoleisimmalle kaistalle.

Ensimmäinen henkilöauto oli Kittelän mukaan joko pysäyttänyt tai hidastanut voimakkaasti kuorma-auton kohdalla, minkä jälkeen toinen henkilöauto törmäsi ensimmäisen perään.

Onnettomuus tapahtui lähellä Pekanmäen risteystä. Liikenne ruuhkautui joksikin aikaa onnettomuuden jälkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Onnettomuudet