Lähes 30 vuoden avioliitto päättyy – ex-missi Merja Tammi eroaa

Ravintoloitsija Merja Tammi
Merja Tammi vuonna 2013.Merja Tammi
Julkaistu 02.06.2016 09:41

MTV VIIHDE

Merja Tammi on jättänyt avioerohakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.

Anne Pohtamon ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kisoissa vuonna 1975 valitun Merja Tammen, 61, lähes 30 vuotta kestänyt avioliitto Ari Koveron kanssa päättyy.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta vahvistetaan MTV.fille, että Miss International Beauty -tittelin vuonna 1976 voittanut Tammi on jättänyt ensimmäisen vaiheen avioerohakemuksen 13. huhtikuuta.

Huhtikuussa osa-aikaeläkkeelle jäänyt Merja Tammi kertoo uusimman Seuran haastattelussa, että naisen iloisen ulkokuoren alla on ollut paljon surua ja pettymyksiä.

– Ero oli ehdottomasti helpotus, Tammi sanoo.

Viime talvena pariskunta päätyi eroon.

– En ole onneton ja surullinen. Päinvastoin. Elämä kuplii. Nyt minulla on mahdollisuus onnelliseen elämään ilman rajoitteita, ex-missi toteaa positiivisesti haastattelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit