Lähes kaikki syytteet hylätty Bandidosin amfetamiiniöljyjutussa

2:33img
Julkaistu 26.02.2016 13:20

MTV UUTISET

Pirkanmaan käräjäoikeus on hylännyt lähes kaikki syytteet niin sanotussa amfetamiiniöljy-jutussa.

Yhteensä 13 henkilöä syytettiin eri rikoksista koskien öljymuotoisen amfetamiinin hankkimista maahan ja levittämistä edelleen vuosina 2012–2015.

Syyttäjä oli vaatinut pitkiä tuomioita Bandidos-moottoripyöräkerhon jäsenten pyörittämässä kansainvälisessä huumejutussa.

Huumerikosten lisäksi jäseniä epäiltiin muun muassa ampuma-aserikoksista, dopingrikoksista, pahoinpitelyistä sekä kiristyksestä.

Valtaosa huumerikos- ja muista rikossyytteistä hylättiin. Myös syytteet järjestytyneen rikollisryhmän toimintaan kuulumisesta hylättiin.

Todistajana toimineen entisen jengiläisen kertomusta pidettiin uskottavana, mutta koska tällä oli käynnissä asiaan liittyvä oikeudenkäynti Saksassa, ei todistusarvoa pidetty riittävän suurena. Myös kertomusta tukevaa aineistoa oli syyttäjällä paljon.

2:08img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos