Lähipäivinä luvassa jojoilusäätä ja hyytäviä öitä – näin meteorologi pui kevään alkamista

Aurinkoinen KOSKI Vähäkyrö 19.3.2018. Matti Hietala
Lukijan kuvaa Vähäkyröstä 19. maaliskuuta.Mediahub
Julkaistu 19.03.2018 19:44
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Kylmenee, lauhtuu, kylmenee, lauhtuu: tulevat päivät ovat kelien osalta vaihtelevia. Huomenna tiistaina on talvisemman sään vuoro.

– Pakastuu, etelässäkin. Talvisempaan suuntaan taas mennään, kiteyttää MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Etelä-Suomessa voidaan odottaa lumikuuroja, ja ajokeli on paikoin liukkauden takia huono. Suuressa osassa maata päivä on kuitenkin aurinkoinen.

Kuva eilen illalta Kouvolan Alakylästä. Taivas hehkui kaikissa mahdollisissa väreissään.  Kuvan lähetti Riitta Rauta, KouvolaLukijan kuvaa sunnuntai-illalta Kouvolan Alakylästä. Taivas hehkui kaikissa mahdollisissa väreissään.Mediahub

Keskiviikon vastainen yö tulee olemaan hyvin kylmä, ja etelässä voidaan käväistä jopa 15 pakkasasteen tienoilla.

– Keskiviikkona tuulet kääntyvät länteen, ja vähän lauhtuu. Kylmiä öitä on silti yhä, eikä kevään alkamisesta pysty sanomaan vielä mitään varmaksi.

Poikkeuksellisen kylmä maaliskuu

Pääsiäistä edeltävinä päivinä ei ole luvassa suurta muutosta ainakaan lämpimämpään suuntaan, vaan jojoilukelit jatkuvat näillä näkymin myös ensi viikolla.

Maaliskuu on ollut hyvin viileä, ja kuluva maaliskuu onkin ehdolla yhdeksi vuosituhannen kylmimmistä.

– Viimeisin pitkän ajan ennuste oli sitä mieltä, että koko maaliskuun loppu on tavanomaista kylmempi. Vuosituhannen kolmen kylmimmän maaliskuun joukkoon todennäköisesti mennään, ja osassa maata saattaa olla jopa kylmin, Mäntykannas kertoo.

Katso alta vielä 102 paikkakunnan viiden päivän ennuste!

5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa