Ott Tänakin kausi M-Sportin Ford Puma Rally1 -auton ratissa ei ole mennyt täysin nappiin.
Tänak juhli voittoa kauden toisessa kilpailussa Ruotsissa ja johti jopa MM-sarjaa talvirallin jälkeen. Mutta sen jälkeen virolainen on kärsinyt useamman takaiskun.
M-Sportilla ja viime kauden jälkeen Hyundailta lähteneellä Tänakilla oli suuret odotukset ennen Viron ja Suomen nopeita sorakisoja. Mutta kuinkas kävikään?
LUE MYÖS: Craig Breenin kunniaksi tekeillä erityinen kisa – ensimmäinen MM-rallitähti ilmoittautui heti mukaan
Virossa Tänakin kotikisa meni pieleen jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta, kun Ford Puman moottori petti. Autoon jouduttiin vaihtamaan uusi moottori testierikoiskokeen jälkeen, mikä toi Tänakille viiden minuutin aikarangaistuksen. Tänak pyristeli kisassa pisteille, mutta kahdeksas sija oli valtava pettymys.
Pettymyksen tuotti myös Suomen MM-ralli. Irtokivi tuhosi Tänakin kisan ensimmäisenä kunnon kisapäivänä, ja vuoden 2019 maailmanmestari joutui jättämään rallin kokonaan kesken. Tuloksena pyöreät nolla pistettä.
M-Sport päätti sijoittaa tänä vuonna Tänakiin, jotta tallilla olisi mahdollisuudet taistella kuljettajien maailmanmestaruudesta. Viron ja Suomen synkät tapahtumat todennäköisesti murskasivat brittitiimin ja virolaistähden toiveet tittelistä.
Tämä on nostanut esiin spekulaatiota siitä, että Tänak voisi jättää tallin kauden lopussa, jolloin myös hänen sopimuksensa umpeutuu. Tallipäällikkö Richard Millener myöntää suoraan, että lähtöasetelmat jatkoneuvotteluille ovat kaikkea muuta kuin helpot.
– On aina vaikeaa löytää budjettia huippukuljettajaa varten. Tänak on yksi sarjan parhaista kuljettajista, joten ei ole helppoa pitää häntä. Mutta haluamme pitää hänet, Millener alleviivaa MTV Urheilulle.
Jos M-Sport ei saa pidettyä Tänakia, talli joutuisi ottamaan askeleen taaksepäin.
– Aina on olemassa B-suunnitelma. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi todennäköisesti siirtymistä takaisin nuorempaan kuljettajakokoonpanoon. En realistisesti näe, että muut huippukuljettajat vaihtaisivat tallia. sillä heillä ei ole syytä siihen, Millener toteaa.
– Se on tietenkin aina mukavaa, jos tallissa on huippukaliiberin kuljettaja. Mutta se tuo meille omat haasteemme budjetin suhteen. M-Sportilla on aina vuoden lopussa samat keskustelut, että mistä löydämme budjetin. Näiden asioiden parissa meillä riittää töitä seuraavien kuukausien aikana.
LUE MYÖS: Toyota joutumassa ongelmiin rallin kiharaisessa kuskiruletissa? Asiantuntijalla vahva usko supersiirron toteutumiseen – "Joutuvat ottamaan jonkun villin kortin"
M-Sport teki täksi vuodeksi ison luokan taloudellisen satsauksen Tänakiin. Millener painottaa, että tiimin ensisijaisena tavoitteena on, että Tänak ajaisi Fordilla myös kaudella 2024. Toinen juttu on se, haluaako Tänak jatkaa autolla, joka ei ole tällä kaudella ollut sarjan kilpailukykyisin.
– En tiedä, voisiko hän siirtyä johonkin toiseen talliin, Millener sanoo.