Autokonserni Volkswagen on antamassa kahdelle valmistajalleen Audille ja Porschelle vihreää valoa F1-sarjaan liittymiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.
Volkswagen on pitkään neuvotellut tulosta F1-sarjan moottorivalmistajaksi, kun lajin seuraavan polven voimayksiköt tulevat käyttöön kaudesta 2026 alkaen.
LUE MYÖS: F1 rantautuu ensi kaudella Las Vegasiin – uudessa katukisassa yksi erikoisuus
Reutersin kahdesta sisäpiirilähteestä varmistamien tietojen mukaan päätös alkaa kallistua mukaan lähtemisen puolelle ja se voidaan mahdollisesti vahvistaa yhtiön kokouksessa ensi viikon torstaina.
– Voimme toivottavasti kertoa silloin aikeistamme liittyä formula ykkösiin, yksi lähteistä kertoi Reutersille. Toisen mukaan päätökselle on ”hyvät mahdollisuudet”.
Audi ja Porsche tulisivat todennäköisesti sarjaan moottorivalmistajan ominaisuudessa jo olemassa olevien tallien partnereiksi. Vielä loppuvuodesta 2021 Audi ja McLaren kiistivät huhut, joiden mukaan päätös yhteistyön aloittamisesta olisi jo tehty.
Nyt liikkuvien vahvistamattomien tietojen mukaan Audi tarjoutuisi ostamaan McLarenin 500 miljoonalla eurolla. Porsche puolestaan neuvottelee pitkäaikaisesta kumppanuudesta nykyisin Red Bullin kanssa.
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown sanoo kuitenkin, ettei McLaren ole ”missään nimessä myynnissä”. Talli ajaa parhaillaan sarjassa Mercedeksen moottoreilla. Brownin mukaan Volkswagenin kanssa on käyty vasta erittäin alustavia keskusteluita.
– Jos he päättävät (tulla mukaan), niin silloin on neuvotteluita pidettäväksi, mutta tässä kohtaa emme halua käydä mitään keskusteluita ennen kuin tiedämme, että joku on sitoutunut lajiin, Brown kommentoi Reutersille.
Viime marraskuussa Reuters sai tiedon, että Volkswagenin päätös F1-sarjaan liittymisestä on riippuvainen Kansainvälisen autoliiton FIA:n ja sarjan osakkaiden ratkaisusta täyssynteettisiin polttoaineisiin siirtymiseksi sekä McLarenin kehityksestä sähköteknologiansa kanssa. FIA:lta on jo odotettu suunnitelmansa vahvistamista uuden kauden alkaessa.
Volkswagen käsittelee Reutersin saamien tietojen mukaan asiaa ensi viikon torstain kokouksessa, jossa puheeksi tulevat myös Venäjän Ukrainassa käymien sotatoimien vaikutukset konsernin talouteen.