Lämpö jatkuu pitkälle marraskuulle! Säähän silti iso käänne: "Pari aika reipastakin"

Vuodenaikaan nähden lämmin syyssää näyttäisi Suomessa jatkuvan pitkälle marraskuun puolelle, mutta selvä käänne on kuitenkin luvassa.

MTV Uutisten meteorologin Liisa Rintaniemen mukaan kuluva viikko on eilisen myräkän jälkeen lämmin ja kuiva.

Etenkin viikonloppu vaikuttaa poutaiselta.

Selvästi kosteampaa luvassa

Märkä käänne on kuukausiennusteen mukaan luvassa heti ensi viikon alkupuolella.

– Lounaasta on tulossa pari aika reipastakin sadealuetta, joissa on potentiaalia ihan syysmyrskyiksi asti, Rintaniemi kertoo.

Marraskuun puolella kuukausiennusteessa Suomi muuttuu siniseksi, eli sateenvarjoille tulee enemmän käyttöä tavanomaista sateisemman sään myötä.

– Säätyyppi menee selvästi kosteampaan suuntaan.

Lämpö jatkuu

Ennusteessa on nähtävissä, että lämpöä on tiedossa ainakin marraskuun toiselle viikolle saakka.

– Esimerkiksi tällä viikolla pohjola hehkuu punaisena, eli on selvästi keskimääräistä lämpimämpää.

Katso viiden päivän sääennuste paikkakunnallesi

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

    Uusimmat