Lämpö vain nousee – meneekö MM-jää Leijonien alla täysin puuroksi?

Mikko Rantanen
Lehtikuva
Julkaistu 06.05.2018 13:58
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen, Herning

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Suomen jääkiekkomaajoukkueella on tänään eilistä isompi haaste, kun vastustaja vaihtuu Etelä-Koreasta Latviaksi. Haastetta tulee myös jäästä.

LUE MYÖS: Leijonien maalilla muutos – Ville Hussolle MM-debyytti

MAINOS

Latvia-Suomi

Sunnuntaina klo 21.10 MTV3:lla ja C More Sport 1:llä. Studio-osuus jo klo 20.30 C Morella ja klo 21.00 Maikkarilla!

Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.

Pääkuvan videolla huippuhetket Leijonien avausottelun voitosta!

Pelien jälkeen eri joukkueiden pelaajat ovat valitelleet, että jää on röpelöinen ja pomppuinen. Se on myös näkynyt syöttöpelissä. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ei ole kuitenkaan saanut mitään virallisia valituksia jään kunnosta, eikä tilanne ole yhtä paha kuin esimerkiksi viime keväänä Kölnissä.

Herningissä on ollut jo kisojen alkupäivinä lämmintä, mutta sunnuntaina on selvästi lämpimin päivä. Elohopea kipuaa tänään ennustusten mukaan vähintään 22 asteeseen ja aurinko porottaa peliareena Jyske Bank Boxenia täydeltä terältä. Tulevina päivinä lämpö on vielä lähempänä hellelukemia.

Suurempi haaste jään kannalta on se, että Leijonat pelaa sunnuntain iltapelissä, eli jäällä pelataan kaksi kovaa ottelua ennen kuin on Suomen ja Latvian vuoro.

- Ei se eilenkään parhaimmasta päästä ollut, katsotaan jos siihen jotain keksitään, että jää paranisi vähän. En tiedä sitten millainen se on, kun alla on kaksi peliä. Jää on vähän pehmeä ja hallissa oli muutenkin aika kuuma, kun tämä ei ole lähtökohtaisesti jäähalli. Mutta ei siinä mitään tekosyytä ole, se on kaikille sama, Leijonien hyökkääjä Mikko Rantanen pohdiskeli pelin alla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki vitsaili eilisen pelin jälkeen, että Latviaa vastaan pitää pelata vain pystysuuntaan, heittää chippiä päätyyn ja pitää syöttely minimissä. Tänään hän nosti asian esiin peliin valmistautumisessa.

- Etenkin alussa pitää simppelillä mallilla pelata. Lämpöä on pihalla ja jo päiväpelissä jää meni vähän heikkoon kuntoon. Se voi olla iltapelissä aikamoista puuroa. Keskialueen ylittäminen on tärkeää, että se hoidetaan simppelisti ja fiksusti, Marjamäki totesi.

Eilen Leijonien maalilla pelannut Harri Säteri oli antanut oman raporttinsa tänään torjuvalle Ville Hussolle; hän osaa odottaa tahmeaa ja röpelöistä alustaa uransa ensimmäiseen MM-otteluun.

LUE MYÖS: Ville Husso saa himoitsemansa MM-debyytin – "Turha ruveta ylistressaamaan"

Suomen ja Latvian välinen ottelu alkaa tänään kello 21.15 Suomen aikaa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko