Kevään toistaiseksi korkein lämpötila mitattiin tänään Satakunnassa Raumalla, jossa mittari näytti 18,1 astetta, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen.
Lämpötila mitattiin Raumalla Pyynpään asemalla.
Myös muualla Lounais-Suomessa on ollut lämmintä. Esimerkiksi Turussa mitattiin tänään 17,7 astetta.
Lounaassa tänään mitatut lämpötilat ovat Parviaisen mukaan poikkeuksellisia.
– Ei näin korkeita lämpötiloja yleensä mitata tähän aikaan vuodessa, Parviainen sanoo STT:n haastattelussa.
– Porin tietämillä klimatologinen maksimilämpötila on tähän aikaan vuodesta ollut noin 7,7 astetta, kun taas klimatologinen keskimääräinen lämpötila on noin 3,3 asteen tienoilla, Parviainen sanoo.
Edellä mainitut keskiarvot perustuvat Parviaisen mukaan vuosina 1981–2010 mitattuihin lukemiin. Pori ja Rauma sijaitsevat molemmat Satakunnassa.
Kaikkien aikojen lämpöennätykset eivät rikkoutuneet
Vaikka tämän päivän lämpötilat menevät kirkkaasti keskiarvojen yli, ei kaikkein korkeimpia lämpöennätyksiä hätyytellä.
– Esimerkiksi Turussa kaikkein korkein mitattu lämpötila on ollut tähän aikaan vuodesta 24,5 astetta. Minulla ei ole kuitenkaan tiedossa, minä vuonna tämä ennätys mitattiin, Parviainen sanoo.
Kevään lämpöennätys ei Parviaisen mukaan tule todennäköisesti rikkoontumaan enää tämän viikon aikana. Idästä alkaa virrata maahan viileämpää ilmaa, ja tuuli voimistuu.
– Aurinko ei pääse enää lämmittämään enää ihan niin voimakkaasti.
Lämpötila voi kohota kuitenkin lännessä taas yli 15 asteen lukemiin viikonlopun aikana.