Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä oli viime vuonna pienin 20 vuoteen, kertoo Lännen Media.
Verrattuna vuoteen 2014 kansainväliset adoptiot vähenivät lähes 35 prosenttia. Viime vuonna kansainvälisiä adoptioita tehtiin 93, kun vielä vuotta aiemmin adoptioita oli 142.
Syitä adoptioiden vähenemiseen on monia. Interpedia-järjestön mukaan esimerkiksi Kiinassa lastensuojelu on kehittynyt ja sisäiset adoptiot lisääntyneet.
Venäjältä lapsien adoptointi tyssäsi Suomessa hyväksyttyyn tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan aiemmin Venäjältä adoptoitiin 10–20 lasta vuosittain.
Toisaalta joistakin maista, kuten Thaimaasta, odotusajat ovat lyhentyneet, Interpediasta kerrotaan.