Länsimetron rakennusriidan korvaukset pienenivät

2:04img
Länsimetron kustannukset paisuivat rakentamisen aikana.
Julkaistu 11.01.2019 13:15
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Helsingin hovioikeus alensi rakennusyhtiö Destian maksettavaksi tuomittua summaa länsimetrojupakassa.

Käräjäoikeus oli määrännyt Destia Oy:n korvaamaan Länsimetrolle noin 467 000 euroa korkoineen.

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi väitteet siitä, että rakennusyritys olisi tulkinnut tarkoitushakuisesti rakennusurakan sopimusehtoja virheellisesti. Riitä koski sitä, oliko yhtiö jatkanut salaojaputkia tarpeettoman paljon. Oikeus katsoi Länsimetro Oy:n toiminnan olleen huolimatonta työn valvonnassa ja laskujen hyväksymisessä. Myös ohjeistukset olivat urakan alkuvaiheessa epäselviä. Tämän takia maksuja ei palautettu jälkikäteen.

Oikeus katsoi kuitenkin, että Länsimetrolla oli kuitenkin oikeus vaatia oikaisua salaojaputkien hintoihin. 

Tuoreimmat aiheesta

Metro