Länsimetron viive ei näy lippujen hinnoissa – silti hinnankorotuksia luvassa

Länsimetro
Lehtikuva
Julkaistu 20.06.2016 07:33

MTV UUTISET – STT

Länsimetron myöhästyminen ei HSL:n mukaan siirry matkalippujen hintoihin, kertoo Länsiväylä.

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi kertoo Länsiväylälle, että ensi vuoden talousarviossa on jo huomioitu länsimetron liikennöinnin alkaminen. 

Sen sijaan länsimetron rakennus- ja ylläpitokustannukset aiheuttavat hinnankorotuksia matkalipuissa. HSL:n hallitus on alustavasti päättänyt korottaa hintoja keskimäärin 5,5 prosenttia. 

Eniten kallistuisivat sisäisen joukkoliikenteen liput. Rihtniemen mukaan hurjat korotuspaineet johtuvat länsimetrosta, mutta eivät sen viivästymisestä.

– Metron kustannukset ovat alkuperäissuunnitelmia korkeammat, kun automaattimetro ei onnistunut ja liikennöinti aloitetaan metrokuljettajilla, hän sanoo Länsiväylälle.

2:55img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa