Lapin piiritys: Miehellä lupa kahteen metsästysaseeseen

Poliisi3
Lehtikuva
Julkaistu 26.06.2016 15:54

MTV UUTISET - stt

Poliisi piirittää edelleen taloa Pelkosenniemellä. Lapin poliisi kertoo, että talossa olevalla noin 30-vuotiaalla miehellä on lupa kahteen metsästysaseeseen.

Poliisi sai aamulla puoli seitsemän aikaan ilmoituksen talosta kuuluneista laukauksista. Poliisi ei kommentoi, onko tämän jälkeen ammuttu laukauksia. Poliisi on ollut yhteydessä mieheen. Ylen mukaan mies olisi ampunut kello 11:n aikaan uudestaan. Miehen perhe oli poistunut talosta, ennen kuin poliisi saapui paikalle.

Poliisi on pyytänyt Puolustusvoimilta virka-apuna miehistönkuljetusajoneuvon paikalle. Virka-avusta kertoi ensin Yle.

Alueella on useita poliisipartioita, ja poliisi on eristänyt alueen. Poliisi on myös sulkenut valtatie 5:n tapahtumapaikan kohdalta. Sivullisilla ei poliisin mukaan ole vaaraa, mutta poliisi pyytää kuitenkin välttämään alueella liikkumista.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos