Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiviikon ennusteeseen liittyy vielä epävarmuutta siitä, miten runsaita ja missä olomuodossa sateet ovat.
Lauantain säästä on tulossa hyvin lauha, kertoo Ilmatieteen laitos. Maan etelä- ja länsiosissa lämpötila nousee liki kymmentä astetta.
Lapissa sataa monin paikoin lunta. Pohjois-Lappiin lunta voi kertyä enimmillään 20–30 senttimetriä.
Lumi-, räntä- ja vesisateiden vuoksi tienpinnat ovat Lapissa monin paikoin liukkaita ja ajokeli on huono. Aivan pohjoisimmassa Suomessa ajokelin varoitetaan olevan erittäin huono.
Muualla maassa tulee paikoin sadekuuroja.
– Sadekuuroihin liittyy puuskaisia tuuliakin. Merellä tuuli voi yltyä jopa myrskylukemiin, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.
Suomenlahdelle ja Pohjois-Itämeren itäosaan on annettu myrskyvaroitus iltapäivästä alkaen.
Lue lisää: Pekka Pouta: Ensi yö on karmea pikkujouluristeilijöille
Kylmeneminen jatkuu
Sunnuntaina sää kylmenee, maan keskiosissa lämpötila liikkuu 0–4 asteen välillä. Lapissa lukemat painuvat selvemmin pakkaselle.
Lapissa sataa edelleen lunta, ja lumisateita on luvassa myös maan keskiosiin.
Maanantaina sää kylmenee edelleen. Lapissa tulee heikohkoja lumisateita, lumikuuroja voi tulla myös rannikolla.
– Tiistai on ikään kuin välipäivä. Tuulet heikkenevät, lämpötila on laajasti nollan alapuolella.
Keskiviikkona Suomea lähestyy voimakas matalapaine, joka voi tuoda kunnon lumipyryn koko Suomeen keskiviikon ja torstain aikana.
– Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta siitä, miten runsaita ja missä olomuodossa sateet ovat, Valta korostaa.