Lapsen hyväksikäytöstä syytetyllä kunnallispoliitikolla viisi sijaislasta – työskennellyt myös rehtorina

Ari Marjeta rikossyyte
SDP:n sivuilla olleen ansioluettelon perusteella mies on toiminut nuorten parissa pitkän uransa aikana.
Julkaistu 13.03.2018 13:04
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Iltalehti uutisoi tänään, että Lieksan kaupunginvaltuustossa vaikuttava SDP:n kunnallispoliitikko Ari Marjeta on syytettynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut ja SDP:n varapuheenjohtajaksi pyrkinyt Marjeta on työskennellyt CV:nsä mukaan toiminut esimerkiksi toimittajana ja pastorina. Hän työskenteli myös rehtorina muun muassa lukiokoulutusta tarjoavassa opistossa. Hän on suorittanut lastensuojelun perhetyön erikoistumisopinnot.

Nykyään hän toimii isänä perhekodissa, minkä lisäksi sen yhteydessä toimii myös kehitysvammaisten palvelukoti ja muita palveluita. Yritystoiminnan sivut ovat kuitenkin tällä hetkellä tuntemattomasta syystä verkon tavoittamattomissa.

Miehellä ei itsellään ole omia lapsia, mutta hänellä on viisi sijoituslasta.

Marjeta ei kommentoinut syytteitä häntä tavoitelleelle Iltalehdelle. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos