Australian Perthissä poliisioperaation aiheuttanut mies kertoo australialaisen ABC:n haastattelussa erikoisesta tilanteesta kotonaan.
Ohikulkija soitti poliisit Perthin kaupungissa sijaitsevaan taloon, kun hän kuuli sisältä vauvan kirkumista ja "Mikset jo kuole?"-huutoja.
Lue myös: Erikoinen poliisitapaus: Asunnosta kuului "Mikset jo kuole?" ja pikkulapsen itkua – ja hälytys oli silti naurettavan turha
Kymmenen senttiä pitkä hämähäkki lattialla
Sisällä ei ollut kuitenkaan menossa toisen ihmisen vahingoittaminen, vaan hämähäkkejä pelkäävä mies tappamassa pientä vilistäjää.
– Tulin ulos makuuhuoneesta, ja näin hämähäkin lattialla. Se oli noin kymmenen senttiä pitkä, mies kertaa tapahtumia.
Hänen mukaansa hänen naisystävänsä hoitaa heidän taloudessaan hämähäkkien tappamisen, mutta hän oli sillä hetkellä juuri suihkussa.
Mies löysi käteensä vaipan, jolla hän alkoi hakata hämähäkkiä lattiaa vasten. Viereisessä huoneessa ollut parin lapsi säikähti isänsä huutoa ja alkoi itkeä.
"Elämäni kiusallisin päivä"
Talolle lähetettiin kolme korkean turvaluokituksen poliisipartiota.
– Olen hyvin nolostunut. Se on luultavasti elämäni kiusallisin päivä, mutta myös hauska, hän kertoi, kun kaksi poliisia oli käynyt talossa.
Pari kertoo nauraneensa useita päiviä jutun saamalle huomiolle. He kuitenkin haluavat kiittää poliisille soittanutta ohikulkijaa huolenpidosta.