Lapset olivat jäädä auton alle Kotkassa – joutuivat hyppäämään ojaan

AOP Poliisi kuvituskuva kesä
Lapset joutuivat väistämään autoilijaa ojaan Kotkassa. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 11.11.2024 15:39

MTV UUTISET – STT

Neljä lasta joutui väistämään autoa hyppäämällä ojaan. Kuljettajaa epäillään useista rikoksista. 

Poliisi on aloittanut esitutkinnan tilanteesta, jossa neljä lasta oli jäädä auton alle Kotkassa. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Poliisi sai sunnuntaina ilmoituksen, jonka mukaan neljä lasta oli lähes jäänyt auton alle Etelätiellä Kotkassa.

–  Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan lapset olivat kävelemässä Etelätiellä tien reunassa, kun etelän suunnasta tuli henkilöauto, joka kulki kohti lapsia. Lapset ehtivät väistää autoa hyppäämällä ojaan, ja he selvisivät tilanteesta ilman fyysisiä vammoja. Auton kuljettaja jatkoi matkaansa pysähtymättä, poliisin tiedotteessa kerrottiin maanantaina.

Poliisi otti epäillyn kiinni muutaman tunnin kuluttua tilanteesta, ja hän oli maanantaina edelleen viranomaisten hallussa. Poliisin mukaan esitutkinta jatkuu muun muassa asianosaisten kuulusteluilla.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet