Lapsi jäi jumiin kallionkielekkeelle viiden metrin korkeuteen – ainekset pahempaankin

LK paloauto 112
Ohikulkija kuuli lasten avunhuudot ja soitti hätäkeskukseen.Lehtikuva
Julkaistu 15.02.2024 17:22
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Palomestarin mukaan aineksia oli pahempaankin onnettomuuteen.

Lapsi jäi jumiin kallionkielekkeelle noin viiden metrin korkeuteen Turussa torstaina iltapäivällä, kerrotaan Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Päivystävä palomestari Jaakko Asikainen kertoo, että jumiin jäänyt lapsi oli yhdessä toisen lapsen kanssa luvatta leikkimässä vanhalla kunnan varastolla, joka on ainakin osittain aidattu.

Asikainen kertoo, että Rieskalähteentiellä sijaitsevalla varikolla on pudotettu hiekoitushiekkaa mäen päältä.

– Ilmeisesti olivat tulleet pyllyliukua ylhäältä ja toinen oli jäänyt jumiin melkein pystyjyrkkään kohtaan rinteessä.

Pelastuslaitos pelasti lapsen tikkaiden avulla. Asikainen kertoo, että ohikulkija oli kuullut lasten avunhuudot ja soittanut hätäkeskukseen.

Asikainen kertoo lapsen jatkaneen matkaa järkyttyneenä, mutta fyysisesti vahingoittumattomana.

Asikaisen mukaan aineksia oli pahempaankin onnettomuuteen.

– Ohikulkija onneksi kuuli avunhuudot.

Tuoreimmat aiheesta

Turku