Läpsiminen oli liikaa – Brittien BB-kilpailijoiden rivoista seksileikeistä skandaali

Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. Brittien Big Brother 2016 1
Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. menivät katsojien mielestä liian pitkälle.Supplied by WENN
Julkaistu 21.06.2016 08:34

MTV VIIHDE

Kilpailijapari päätyi liiankin estottomaan intiimiin kanssakäymiseen kameroiden edessä.

Brittikatsojat järkyttyivät Big Brother -tosi-tv-sarjan viime viikolla nähdystä jaksosta. Ohjelmassa kilpailijat Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. intoutuivat suutelemaan ja koskettelemaan toisiaan intiimeiltä alueilta.

Aluksi pari puuhasteli uima-altaassa, mutta siirtyi myöhemmin jatkamaan puuhailua sisätiloihin. Kaksikko päätyi muun muassa läpsimään toisiaan kesken kiihkeän toiminnan.

Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. Brittien Big Brother 2016 21

Katsojien mielestä Carterin ja White Jr.:n touhut olivat liian rivoja esitettäväksi televisiossa. Eri medioissa on kuvailtu kyseisten iltapuuhien olleen ronskeinta, mitä sarjassa on nähty.

The Guardianin mukaan Big Brotheria esittävä Channel 5 -kanava on saanut yli 600 palautetta sarjan rivoista hetkistä. Lehden mukaan tv-ohjelmien sisältöä valvova Ofcom on aloittanut tutkimuksen tosi-tv-sarjan sisällöstä.

– Tutkimme sitä, että ylittivätkö Big Brotherin seksikohtaukset yleisesti hyväksytyn rajan ja näytettiinkö ne televisiossa soveliaaseen kellonaikaan, Ofcomin edustaja kertoo lehdelle.

Laura Carter ja Marco Pierre White Jr. Brittien Big Brother 2016 3

Marco Pierre White Jr. häädettiin Britannian BB-talosta viime perjantaina pidetyssä häätöäänestyksessä. Eilen maanantaina White Jr. kertoi ITV-kanavan aamuohjelman haastattelussa katuvansa talon tapahtumia.

Mies kertoi luulleensa saaneensa kihlatultaan Kim Melville-Smithiltä luvan tehdä talossa mitä haluaa.

– Ehkä asiat menivät liian pitkälle, otan siitä täyden vastuun. Laura on hieno ihminen, mutta tunnen syyllisyyttä tapahtuneesta, nolostunut White Jr. kertoi ohjelmassa.

Marco Pierre White Jr. Brittien Big Brother 2016

– Tiesin, että kihlattuni näkee, mitä talossa tapahtuu. Mutta BB-talossa ulkopuolinen maailma unohtuu välillä kokonaan. Se on hullua.

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother