Laske itse: Näin paljon autoilun hinta muuttuu sinun kohdallasi

Pakkasta ja pakokaasua Helsingissä vuonna 1998.
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 19.01.2017 11:45

MTV LIFESTYLE

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on julkaissut laskurin, jonka avulla voi selvittää, miten autoilun ja liikenteen mullistukset vaikuttavat vuosittaisiin kustannuksiin kunkin omalla kohdalla.

Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista. Yhtiö rahoittaisi toimintaansa muun muassa tieverkon käytöstä kerättävillä maksuilla. Autoilijoiden kokonaisrasitus ei kuitenkaan kasvaisi, sillä samalla liikenteen nykyistä verotusta leikattaisiin jopa 1,6 miljardilla eurolla vuodessa.

Syöttämällä pyydetyt tiedot Trafin laskuriin, saat esimerkkilaskelman siitä, miten autoilusi hinta muuttuu tulevaisuudessa.

Pääset laskuriin painamalla tästä.

Trafin sivusto on tällä hetkellä ruuhkainen, joten työkalu ei välttämättä avaudu kaikilla.

***

0:21img

Tuoreimmat aiheesta

Autoilun kustannukset