Osa Pohjois-Suomen laskettelu- ja hiihtokeskuksista avasi talvikautensa perjantaina. Avajaisia vietettiin ainakin Kittilän Levillä ja Kuusamon Rukalla.
Luonnonlunta on Lapissa kuitenkin vielä niin vähän, että monessa kohteessa talvikausi avataan vasta myöhemmin syystalvella.
Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen kertoi STT:lle, että Levin rinteiden ja latujen käyttö on jonkin aikaa säilölumen varassa. Seudulle satanut lumi on vielä tähän asti sulanut pois.
Levillä talvikausi jatkuu Mustosen mukaan ensi keväänä kaksi viikkoa entistä pitempään, 18. toukokuuta asti. Kautta pystytään jatkamaan, koska Levin koillisrinteelle saatiin kuuden hengen tuolihissi. Toisin kuin rinteellä käytössä olleella ankkurihissillä, tuolihissin kulkureitillä ei tarvitse olla lunta.
Vaikka venäläiset talvituristit puuttuvat yhä Pohjois-Suomen rinteiltä, myös ulkomaalaisia kävijöitä odotetaan riittävän Mustosen mukaan ainakin Leville.