Lastensuojeluohjaaja katseli ilman syytä ihmisten tietoja – tuomittiin sakkoihin

nainen tutkii tietokoneella sisältöä
Shutterstock
Julkaistu 13.04.2018 17:55

MTV UUTISET – STT

Perusteeton sosiaalitoimen asiakkaiden tietojen katselu toi sakot lastensuojeluohjaajana työskennelleelle naiselle. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan kärsimyskorvauksia ihmisille, joiden tietoja hän oli katsellut.

Oulun käräjäoikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan nainen katseli aiheettomasti kaikkiaan 128 perheeseen kuuluvien ihmisten tietoja Oulun kaupungin Effica-asiakastietojärjestelmästä.

Oikeuden mukaan tämä on ollut omiaan heikentämään yleistä luottamusta salassa pidettäviä asioita käsittelevien virkamiesten toimintaan.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2013. Asia tuli ilmi loppuvuonna 2013, jolloin Oulun kaupunki aloitti laajan selvityksen. Naisen virkasuhde purettiin marraskuussa 2013.

Ohjeiden piti olla selvät

Nainen pystyi työtehtäviensä perusteella lukemaan lastensuojelun tietojen lisäksi toimeentulotuen tietoja, koska hänen työtehtäviinsä saattoi joissain tilanteissa kuulua myös taloudellista neuvontaa.

Nainen työskenteli perhetyön lastensuojeluohjaajana. Oikeudessa kuultujen työtovereiden mukaan perhetyönohjaajan tehtäviin ei kuulunut lukea perheen tietoja etukäteen ja pohtia aloitetaanko perhetyötä, vaan päätös aloittamisesta oli sosiaalityöntekijän vastuulla.

Todistajien mukaan keskustelu työtiimissä ei oikeuttanut tutkimaan perheen tietoja eikä sellaista käsitystä ole voinut syntyä kenellekään.

Korvauksia yli 40:lle ihmiselle

Käräjäoikeus langetti naiselle 40 päiväsakkoa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänen tuloillaan sakkosumma on 680 euroa.

Lisäksi oikeus hyväksyi yli 40 ihmisen vaatimukset kärsimyskorvauksista. Useimmat korvaussummat ovat suuruudeltaan 600–800 euroa. Korvausten kokonaismäärä nousee noin 30 000 euroon.

Osa korvauksista tuomittu määrättiin maksamaan yksin, osa yhteisvastuullisesti Oulun kaupungin kanssa. Käräjäoikeuden mukaan Oulun kaupungille kuuluu rekisterinpitäjänä vastuu lain vastaisesta henkilötietojen käsittelystä aiheutuneesta vahingosta. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos