Jari-Matti Latvala ajoi voittoon MM-rallikauden päättäneessä Britannian osakilpailussa.
Latvala nappasi päätöskisasta kauden ensimmäisen voittonsa. Kyseessä on 26-vuotiaan Latvalan viides voitto MM-tasolla.
- Voitin viimeksi puolitoista vuotta sitten. Tämä on erittäin loistava tapa päättää kausi, Latvala iloitsi maalissa ralliradiolle.
- Tämä kausi oli kokonaisuutena meille vahva. Tänään tosin olimme hieman onnekkaita, Latvalan kartturi Miikka Anttila totesi kisan jälkeen.
Latvala pääsi ajamaan varsin selvään voittoon sillä toiseksi sijoittunut Norjan Mads Östberg jäi lopulta taakse yli kolmen minuutin päähän. Toinen sija sivuaa Östbergin uran parasta, sillä hän nousi podiumille myös Ruotsissa kauden avanneessa osakilpailussa.
- Olen todella iloinen. Painoimme perjantaina todella kovaa Citroenien kanssa. Tämä on hieno päätös kaudelle, 24-vuotias Östberg sanaili.
Henning taisteli podiumille
Kolmannesta sijasta käytiin tiukkaa taistoa loppuun asti. Kolmannelle palkintokorokkeelle selvisi lopulta Fordilla ajava Norjan Henning Solberg 7,2 sekunnin erolla isäntämaan Kris Meekeen verrattuna. Konkari Solberg on viimeksi juhlinut podiumilla kaksi vuotta sitten Puolassa. Tällä kertaa norjalaisen juhlinta ei jatku kovinkaan myöhään.
- Minulla on huomenna menoa sponsorin takia, Henning totesi.
Taistelu ratkesi, kun Meeke spinnasi Minillään kisan päätöserikoiskokeella.
- Täytyy olla tyytyväinen viikonlopun saldoon, vaikka pilasin taiston lopussa. Neljäs sijakin on ihan hyvä, Meeke totesi kisan jälkeen.
Mestaruustaistosta pannukakku
Walesin sorarallista odotettiin tiukkaa mestaruustaistoa Sebastien Loebin ja Mikko Hirvosen välillä. Loebin kahdeksas peräkkäinen kuljettajien maailmanmestaruus ratkesi kuitenkin jo perjantaina Hirvosen keskeytettyä ajovirheen seurauksena. Suomalaisen Ford-auton jäähdytin sai osuman tien reunasta ja se johti lopulta moottoririkkoon.
Sunnuntaina myös Loeb koki keskeytyksen ajettuaan nokkakolarin siviiliauton kanssa. Hän oli kapealla siirtymätaipaleella matkalla kohti 19. erikoiskoetta, kun vastaan tullut auto väisti väärään suuntaan ja autot törmäsivät. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta Loebin kisa päättyi siihen.
Joka tapauksessa Loeb siirtyi nyt F1-legenda Michael Schumacherin ja MotoGP-tähti Valentino Rossin edelle mestaruuksien määrässä. Schumilla ja Rossilla on molemmilla seitsemän maailmanmestaruutta omien lajiensa kuninkuusluokissa.
Loeb ja hänen Citroen-tallikaverinsa Sebastien Ogier voittivat molemmat kauden 13 osakilpailusta viisi mieheen.
Räikkösen rallit ajettu?
Kimi Räikkösen toinen rallikausi päättyi keskeytykseen. Räikkönen ajoi lauantaina ulos tieltä 12. erikoiskokeella. Hän pääsi jatkamaan kilpailua, mutta jätti kisan kesken seuraavalla siirtymätaipaleella teknisten ongelmien seurauksena.
Kyseessä saattoi olla Räikkösen viimeinen MM-ralli vähään aikaan. Hän on julkisesti myöntänyt neuvottelevansa paluusta F1-sarjaan.
Ralliautoilun MM-sarja 2012 käynnistyy tammikuun puolivälissä legendaarisen Monte Carlon osakilpailun paluulla kisakalenteriin. Kuluvan kauden tavoin myös ensi vuonna ajetaan 13 MM-osakilpailua.
Katso Tulosruudun juttu Katsomo.fi:stä (13.11.2011)
Sumo video id
Lue myös:
Jättiyllätys: Loeb kolaroi siirtymällä – keskeytys
Loebille uskomaton kahdeksas putkeen
Tänne Räikkönen ajoi ulos – katso video
Räikkösellä riittää yhä rallinälkää
Kauden 2011 kuljettajien kuntopuntari
MM-ralli MTV3 Tulospalvelussa!
Katsomo.fin rallivideot | MM-rallin TV-lähetysajat
Britannian MM-ralli, lopputulokset (EK23/23):
1. Jari-Matti Latvala Ford 3.27.03,5 2. Mads Östberg Ford +3.42,9 3. Henning Solberg Ford +7.05,1 4. Kris Meeke Mini +7.12,3 5. Matthew Wilson Ford +8.57,3 6. Ott Tänak Ford +9.27,1 7. Jevgeni Novikov Ford +9.47,7 8. Dennis Kuipers Ford +10.12,7 9. Ken Block Ford +16.01,2 10. Armindo Araujo Mini +17.01,6
Erikoiskokeen 23 nopeimmat (Power Stage):
1. Sebastien Ogier Citroen 2.41,3 (3 pistettä) 2. Dani Sordo Mini +2,7 (2) 3. Jari-Matti Latvala Ford +3,2 (1) 4. Matthew Wilson Ford +4,0 5. Ott Tänak Ford +4,1 6. Martin Prokop Ford +4,2 7. Ken Block Ford +4,9 8. Mads Östberg Ford +5,1 9. Jevgeni Novikov Ford +6,4 10. Henning Solberg Ford +6,4
Kuljettajien MM-loppupisteet (13/13-osakilpailua):
1. Sebastien Loeb FRA 222 2. Mikko Hirvonen FIN 214 3. Sebastien Ogier FRA 196 4. Jari-Matti Latvala FIN 172 5. Petter Solberg NOR 110 6. Mads Östberg NOR 88 7. Matthew Wilson GBR 63 8. Daniel Sordo ESP 59 9. Henning Solberg NOR 59 10. Kimi Räikkönen FIN 34
Valmistajien MM-sarjan loppupisteet (13/13):
1. Citroen Total WRT 403 2. Ford Abu Dhabi WRT 376 3. M-Sport Stobart Ford 178 4. Petter Solberg 98 5. FERM Power Tools 54 6. Team Abu Dhabi 54 7. Munchi's Ford 38 8. Monster Ford 27 9. Van Merksteijn Motorsport 16 10. Brazil Mini 3 Kimi Räikkösen Ice 1 Racing on suljettu valmistajien MM-sarjasta.
Kilpailun erikoiskokeet (ajat Suomen aikaa):
Torstai 10.11.
16.38 EK1: Great Orme 1 (4,74 km)
16.55 EK2: Great Orme 2 (4,74 km)
18.18 EK3: Clocaenog (15,77 km)
Perjantai 11.11.
09.33 EK4: Gartheiniog 1 (19,72 km)
10.30 EK5: Dyfi West 1 (10,31 km)
10.48 EK6: Dyfi East 1 (6,72 km)
11.43 EK7: Dyfnant 1 (21,34 km)
Huoltotauko (30 min)
16.18 EK8: Dyfi West 2 (10,31 km)
16.36 EK9: Dyfi East 2 (6,72 km)
16.51 EK10: Gartheiniog 2 (19,72 km)
18.01 EK11: Dyfnant 2 (21,34 km)
Lauantai 12.11.
11.24 EK12: Hafren 1 (32,14 km)
12.05 EK13: Sweet Lamb 1 (4,01 km)
12.23 EK14: Myherin 1 (27,88 km)
Huoltotauko (30 min)
15.51 EK15: Hafren 2 (32,14 km)
16.32 EK16: Sweet Lamb 2 (4,01 km)
16.50 EK17: Myherin 2 (27,88 km)
Sunnuntai 13.11.
09.38 EK18: Halfway 1 (14,93 km)
10.06 EK19: Crychan 1 (22,73 km)
10.42 EK20: Monument 1 (4,36 km)
Huoltotauko (30 min)
12.36 EK21: Halfway 2 (14,93 km)
13.04 EK22: Crychan 2 (22,73 km)
14.11 EK23: Monument 2 (4,36 km) *POWER STAGE*