Laulaja Evelina ja tanssinopettaja Marko Keränen tuntevat molemmat intohimoa kuvataiteeseen.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssinopettaja Marko Keräsellä on jo ennen poppari Evelinan kohtaamista ollut Spotifyssa TTK-lista, jonne hän aina hyvän biisin kuultuaan lisää kappaleita.
– Siellä oli jo kolme Even biisiä. Hän on tavallaan ollut läsnä TTK:ssa jo aiemminkin tietämättään. Jos ihminen tekee tuollaista musiikkia ja sitä rytmiä, joka ruokkii juuri minun mieltäni, niin ei se väärin voi olla, Marko kuvaili Evelinan ja hänen yhteensopivuutta MTV Uutisille.
Paria yhdistää huonon huumorintajun lisäksi myös kuvataide.
– Evelina piirtää ja maalaa ja minä olen käynyt kuvaamataitopainotteisen lukion. Emme ole vielä päässeet juttelemaan niin paljon, mutta minulla on hyvä hytinä Evelinasta muutenkin. Helppo olla lähellä, Marko kuvaili pariaan.
Alla olevassa kuvassa on Evelinan kuvittama ja ideoima kalenteri.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Marko aikoo lähteä liikkeelle Evelinan näköisellä kokonaisvaltaisella opetusmetodilla.
–Jos on tanssi x, niin teemme siitä tietyn näköisen ja luonteisen. Teemme aina ikään kuin minielokuvan. Väitän, että se on Evelinan luovalle mielelle hyvä. Lähdemme kokonaisvaltaisella taide-elämyksellä liikkeelle. Mietimme, minkälainen esitys on visuaalisesti, ja tanssi tulee sitä kautta, Marko kertoi.
Evelinaa stressaa tottuminen arkipäiväpainotteiseen viikkorytmiin, sillä hän ei aio keikkailla syksyn aikana ollenkaan.
– En muista, koska minulla olisi ollut viikkorytmi. Ehkä viimeksi koulussa. Olen huolissani, muistanko syödä tarpeeksi ja pitää kehosta huolta ravinnon ja levon kannalta. Mutta lähipiiri pitää onneksi minusta huolta, Evelina kertoi huojentuneena.
Evelinan taustatanssijat tuntuvat luottavan häneen enemmän kuin hän itse.
Alla olevassa kuvassa Evelina on tanssijoidensa kanssa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– He ovat jonossa odottamassa, milloin saa tulla katsomaan livelähetyksiä. He ovat luottavaisempia kuin minä ja tsemppaavat.