Laulajalupaus Maisie Peters päätyi Ed Sheeranin tiimiin somen kautta – näin hän kommentoi räjähdysmäistä uraansa MTV:n erikoishaastattelussa

4:26img
Maisie Petersin ura alkoi Youtubesta, lämmittelee nyt Ed Sheerania lähes loppuunmyydyllä Olympiastadionilla.
Julkaistu 20.08.2022 16:40

Emmi Ikonen

emmi.ikonen@mtv.fi

Maisie Peters lämmittelee yleisöä ennen illan päätähti Ed Sheerania.

Brittiläinen laulajalupaus Maisie Peters, 22, konsertoi Helsingin Olympiastadionilla huippulaulaja Ed Sheeranin lämmittelijänä. Kyseessä on Petersin ensimmäinen kerta Suomessa.

– Olen todella innoissani ollessani täällä ja on hienoa tulla paikkaan, jossa ei ole koskaan ennen ollut, Peters kertoi MTV Uutisille.

Suomesta Petersillä ei ollut paljoa ennakkotietoa, mutta erityisesti Sanna Marin on kiirinyt myös laulajan korviin.

– Tiedän, että teillä on nuori pääministeri.

Tähden lupaava ura sai alkunsa Youtubesta, jonka jälkeen hänen kappaleensa ovat olleet kovassa soitossa ympäri maailman. Spotifyssä tähden Worst of you -kappaletta onkin kuunneltu yli 115 miljoonaa kertaa.

MTV Uutiset haastatteli artistia ennen illan suurta areenakeikkaa. Katso haastatteu oheiselta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki