Laulajattaren erityiskohtelu murhaoikeudenkäynnissä puhuttaa

Upea Jennifer Hudson punaisella matolla.
Jennifer Hudson .
Julkaistu 06.05.2012 19:05

Laulaja Jennifer Hudsonin perhetragedian oikeuskäsittely on meneillään Yhdysvalloissa. Nyt huomiota on saanut tähden väitetty erityiskohtelu.

Jennifer Hudsonin perheen surmatöistä syytetyn William Balfourin oikeudenkäynti alkoi helmikuussa. Oikeuskäsittelyä on pidetty mediassa tiukasti silmällä, mutta nyt huomio on kiinnittynyt yllättävään asiaan, nimittäin Hudsonin saamaan, väitettyyn tähtikohteluun.

Tuomarin yhteyshenkilön kommentin mukaan kohtelu ei kuitenkaan ole erityistä tähtikohtelua.

– Tähtien kohdalla joitakin asioista on vain pakko tehdä toisin. Julkkikset eivät voi tepastella ympäriinsä kahviossa yleisön pyydellessä nimikirjoituksia, Irv Miller -niminen yhteyshenkilö kommentoi CBS Newsille.

Julkkispuolustusasianajaja Manny Medrano on asiasta kuitenkin eri mieltä.

– Se on moraalitonta. Se viestittää virheellisesti, että julkkiksia kohdellaan eri tavalla kuin muita kansalaisia, mies jyrähtää.

American Idol -tähti Hudsonin äiti sekä veli löydettiin vuonna 2008 ammuttuina Hudsonin äidin kotoa. Kolme päivää myöhemmin myös Hudsonin 7-vuotias veljenpoika löydettiin menehtyneenä parkkeeratusta autosta.

Lue, millaisia erityisoikeuksia Hudsonilla on oikeudessa.

AMERICAN IDOL Subilla torstaisin ja perjantaisin.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jennifer Hudson