Entinen taitoluistelija Laura Lepistö kertoi opiskelevansa parhaillaan pilates-ohjaajaksi.
Kilpauransa taitoluistelijana päättänyt Laura Lepistö kertoi ennen sunnuntain Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä MTV:n haastattelussa aloittaneensa pitkästä aikaa opinnot.
Hän sanoo olevansa vielä osittain vanhempainvapaalla 10 kuukauden ikäisen, sekä 3-vuotiaan lapsensa kanssa.
– On ollut kiva ottaa vähän iisimmin ja vähän miettiä, että ehkä työkuvioihinkin tulee vähän muutoksia, Lepistö kertoo.
Lue myös: Laura Lepistö teki reissun, jonka jälkeen "avohaava kirvelsi vuosia" – "Harkintakykyni ja arvoni raiskattiin niin täysin"
Pilates-ohjaajaksi opiskeleva Lepistö kertoi halunneensa kehittää itseään, ja miettineensä jo joskus aikaisemmin kouluttautumista. Opiskeluiden aloittaminen oli kuitenkin ollut hänen sanojensa mukaan ”vähän extempore”.
– Olen aika intuitiivinen. Kyllä mä sitten siihen luotin, että haluan tämän kokeilla ja opiskella uutta, hän sanoo.
Haastattelussa Lepistö pohtii myös mahdollisesti tekevänsä pilates-ohjaajan töitä valmistuttuaan.
– On kiva palata kehollisemman tekemisen pariin, hän iloitsee.