Koripallon NBA-liigan Utah Jazzin suomalaistähti Lauri Markkanen ei pelaa, kun Jazz kohtaa yöllä kotiottelussa Los Angeles Lakersin. Seura kertoi Markkasen tilanteesta Twitter-tilillään.
Markkasta on kiusannut käsivamma, ja hän on pelannut vain kolmessa Utahin kahdeksasta viime pelistä.
Hän pelasi sunnuntai-iltana Utahin hävitessä Brooklynille, ja teki ottelussa pientä NBA-historiaa: Utahin mukaan Markkasesta tuli ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt samalla kaudella 100 onnistunutta donkkausta ja 200 onnistunutta kolmen pisteen heittoa.
Yön peli Lakersia vastaan on Utahille runkosarjakauden 79:s. Ottelu voi olla myös ratkaiseva seuran pudotuspelihaaveiden kannalta: NBA kertoi tiistaina, että Jazz jää pudotuspelien ulkopuolelle, jos se häviää ja pudotuspelipaikoissa kiinni olevat Oklahoma City sekä Minnesota voittavat kumpikin ottelunsa.