NBA-tähti Lauri Markkanen on innoissaan palatessaan maajoukkuekarkeloihin NBA-kauden jälkeen kesän MM-karsintapeleissä. Markkanen nosti kommenteissaan esille myös suomalaisyleisön.
– Kiva päästä pukemaan taas Suomi-paita päälle oman kotiyleisön edessä. EM-kotikisoista jäi elinikäiset muistot, ja nyt lähdetään tekemään uusia muistoja, Markkanen hymyili Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Markkanen oli tähdittämässä Suomea runsaan kotiyleisön edessä viime vuoden EM-kisoissa kuuden joukkueen alkulohkosta lohkokakkosena neljännesvälieriin. Markkanen ja Suomi juhlivat neljää voittoa kuudesta EM-ottelusta.
Ensimmäinen NBA-kausi oli sen jälkeen menestys: 20-vuotias suomalainen pelasi 68 ottelua 15,2 pisteen ja 7,5 levypallon keskiarvoilla.
– Ihan hyvät fiilikset jäivät tulokaskaudesta. Kun kroppa tottui pelirytmiin ja liigan kovuuteen ja nopeuteen, pärjäsin mielestäni mukavasti. Paljon jäi parannettavaakin, mutta sitä varten tässä töitä tehdään, Markkanen sanoi.
Koripallossa käydään karsintoja pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Susijengi on toistaiseksi pelannut näissä karsinnoissa neljä ottelua ja voittanut niistä kaksi.
Nelijoukkueisen lohkon kolme parasta joukkuetta etenee kauden 2018-19 aikana pelattavaan kuuden joukkueen jatkokarsintalohkoon. Jatkokarsintojen kolme parasta lunastaa paikkansa Kiinan MM-kisoissa.
Alkulohkon pisteet lasketaan mukaan jatkolohkovaiheeseen, minkä myötä kesäkuun vierasottelu Tshekeissä ja heinäkuun kotiottelu Islantia vastaan ovat Suomelle erittäin tärkeitä.
– Tshekki on kova joukkue, ihan syystäkin lohkon kärjessä. Islanti oli meille todella vaikea vastus viime kesän EM-kisoissa, Markkanen arvioi.
– Pyritään siihen, että ollaan koko jengi täydessä iskussa kesällä, haetaan kaksi voittoa ja jatketaan matkaa kohti Kiinaa.