Koripallon NBA:ssa Lauri Markkanen nähtiin vaihteeksi kentällä, kun Utah Jazz isännöi Dallas Mavericksia. Suomalaisen parketille paluusta huolimatta Dallas vei voiton pistein 115–105.
Reisivammasta kärsinyt Markkanen on pelannut maaliskuun loppupuolella yksittäisiä otteluja, mutta väliin on kertynyt huilivuoroja.
Suomen aikaa varhain tiistaina Markkanen upotti 34 pistettä ja oli ottelun kovin pistenikkari. Pistelukema on Markkaselle kauden kolmanneksi kovin.
Lisäksi hän kahmi seitsemän levypalloa, joista neljä puolustuspäässä. Hänelle kirjattiin myös kaksi koriin johtanutta syöttöä ja yksi riisto.
Markkanen ylsi ottelussa myös tuhannen onnistuneen kolmen pisteen heiton rajaan NBA:ssa.
Tappio oli utahilaisille jo kuudes peräjälkeen. Tappioputki on seuran pisin tällä kaudella.