Lauri Tilkanen näyttelee legendaarista Olavi Virtaa – Timo Koivusalo ohjaa laulajasta kertovan elokuvan

Tilkanen Virta
Lauri Tilkanen ja Olavi Virta. Lehtikuva
Julkaistu 26.04.2017 12:07

MTV VIIHDE

Vuonna 1972 kuolleen laulajalegendan tarinan kertova elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2018.

Lauri Tilkanen näyttelee laulaja Olavi Virtaa miehestä kertovassa elokuvassa. Virran vaimon, Irene Virran roolissa nähdään Malla Malmivaara.

Malla Malmivaara ja Lauri Tilkanen (Irene ja Olavi Virta) 26.4.2017 1

Malla Malmivaara ja Lauri Tilkanen. 

Elokuvan ohjaa tunnetuista suomalaisista musiikkinimistä kertovia elokuvia (Kulkuri ja joutsen, 1999, Rentun ruusu, 2001, Sibelius, 2003, Vuonna '85, 2013) aiemminkin ohjannut Timo Koivusalo.

Olavi Virta -elokuva on tarina Suomen kaikkien aikojen suositummasta laulajasta, joka nousi köyhyydestä huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi ja joka menetti lopulta kaiken muun paitsi ainutlaatuisen äänensä.

Elokuvan kuvaukset alkavat kesäkuussa ja se nähdään elokuvateattereissa syksyllä 2018.

Tunnetuimpia Olavi Virran esittämiä ikivihreitä ovat muun muassa Poika varjoisalta kujalta, Hopeinen kuu, EvaKultainen nuoruus, Punaiset lehdet ja Täysikuu.

Virta kuoli 14. heinäkuuta 1972 ollessaan 57-vuotias.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat