Legendaarisen auto-ohjelmien kolmikon tiet erkanivat lopullisesti – Clarkson, Hammond ja May lopettivat yhtiönsä

Yli 20 vuotta yhdessä esiintyneet juontajat ovat keskittyneet viime aikoina omiin projekteihinsa, ja nyt kolmikon yhteistyö on tullut virallisesti päätökseen.

Top Gear -ohjelmasta kuuluisuuteen ponnahtaneet Jeremy Clarkson, James May ja Richard Hammond ovat kaikessa hiljaisuudessa lakkauttaneet yhteisen tuotantoyhtiönsä, kertoo brittilehti Oxford Mail.

Kolmikko juonsi yhdessä Top Gearia vuodet 2003–2015. Clarksonin saatua potkut ohjelmasta käytöksensä takia, Hammond, May ja tuottaja Andy Wilman erosivat vapaaehtoisesti, ja nelikko perusti W. Chump and Sons -tuotantoyhtiön.

Kyseisen yhtiön tuottaman Grand Tour -sarjan viimeinen jakso nähdään tänä vuonna. Sarjan kuvaukset ovat päättyneet jo viime vuonna.

Oxford Mailin mukaan tuotantoyhtiö on nyt lakkautettu osakkaiden toimitettua tarvittavat dokumentit viime viikolla.

Yhtiön lakkautus merkitsee virallista päätepistettä yhteistyölle, joka käytännön tasolla päättyi jo Grand Tourin kuvausten päätyttyä. Juontajakolmikon jokainen jäsen on jo löytänyt muuta tekemistä.

Clarkson vetää uutta, omalle maatilalleen sijoittuvaa menestyssarjaa Clarkson’s Farm. May on esiintynyt omassa matkailuohjelmassaan ja omistaa pubin. 

Entinen radiojuontaja Hammond on palannut juurilleen ja tekee podcastia yhdessä tyttärensä kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat