Lego Masters Suomi -tuomari Esa Nousiainen paljastaa, millaisia ominaisuuksia hyvältä rakentajalta vaaditaan

1:04img
Katso maistiainen ensimmäisestä jaksosta!
Julkaistu 17.03.2022 18:10
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

LEGO Masters Suomi -ohjelman alkaa tänään Maikkarilla.

Maailmalla suursuosion saavuttanut LEGO Masters -ohjelma alkaa MTV3-kanavalla 17. maaliskuuta. Ohjelmassa kahdeksan kahden hengen joukkuetta kisaa Suomen parhaan Lego-rakentajan tittelistä ja 10 000 euron rahapalkinnosta mielenkuvituksellisissa tehtävissä.

Ohjelman tuomarina toimii Esa Nousiainen ja juontajana nähdään Jaakko Saariluoma. Nousiainen työskentelee LEGO:lla luovana johtajana ja on omiaan tuomaroimaan kilpailijoiden huikeita rakennelmia. Televisiossa ensimmäistä kertaa nähtävä Nousiainen sanoo olevansa jännittynyt, mutta innoissaan.

Nousiaisen mielestä ohjelman kilpailijoista löytyy hyvin monipuolinen kattaus laidasta laitaan.

– Koko ohjelman ilmapiiri on todella kannustava ja positiivinen. Kilpailijoista välittyy, että he ovat toinen toistensa suuria faneja, Nousiainen iloitsee.

Hän kertoo, että suomalaiset ovat rakentajina täysin huipputasoa, jos vertaa maailman lego-rakentajiin. Nousiaisen mielestä oli jopa hankalaa laittaa rakennelmia paremmuusjärjestykseen.

Nousiainen sanoo, että hyvä lego-rakentaja osaa kertoa rakennelmallaan jonkin tarinan. Hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös luovuus ja tekninen osaaminen.

– Teoksessa olisi hyvä olla muutakin kuin mitä ensisilmäyksellä näkee. Kun teosta tarkastelee lähemmin, olisi hyvä löytää jotain syventävää, jolloin siitä tulee eheä kokonaisuus, Nousiainen pohtii.

Lue myös: Lego Masters -Suomi alkaa! – Ohjelman juontajana nähdään Jaakko Saariluoma

Nousiaisen mukaan ohjelmassa nähtävät tehtävät ovat hyvinkin yllättäviä. Rakennelmia tehdään tietyissä aikarajoissa, joten kilpailijoiden suunnitelmallisuus ja paineensietokyky joutuvat koetukselle.

Tuomarina Nousiainen kokee olevansa reilu, johdonmukainen sekä tiukkakin tarvittaessa. Nousiainen haluaa antaa rakentavaa palautetta positiivisella asenteella.

– Olen tietysti tiukka, tinkimätön ja lahjomaton, Nousiainen nauraa.

Omassa työssään LEGO:n luovana johtajana Nousiainen on päivittäin tekemisissä rakennelmien, elementtien sekä pakkausten kanssa, mutta myöntää itsekin toisinaan innostuvansa rakentelemaan.

– Välillä rakentelen kotona valmiita settejä. Varsinkin näinä aikoina se on todella mukavaa puuhaa. Kaikista hienointa legoissa on, että aina löytyy uusia ulottuvuuksia ja yllättäviä asioita, Nousiainen kertoo.

LEGO Masters Suomi 17. maaliskuuta klo 20 alkaen MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Jaakko Saariluoma