Israelin puolustusvoimien mukaan Hizbollahin iskujen aiheuttamat vauriot ovat vähäisiä.
Israel on ottanut käyttöön sensuurimääräyksen, jolla kielletään Hizbollahin iskujen aiheuttamien tuhojen raportointi, uutisoi brittiläinen The Telegraph.
Israelin hallituksen antaman määräyksen mukaan toimittajat tarvitsevat luvan, ennen kuin he voivat julkaista Hizbollahin iskujen infrastruktuurille tai sotilastukikohdille aiheuttamia vahinkoja.
Israelin puolustusvoimien mukaan ensimmäiset arviot Hizbollahin iskujen aiheuttamista vahingoista ovat hyvin vähäisiä.
Hizbollah kertoi aiemmin sunnuntaina, että hyökkäyksen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Samalla äärijärjestö kiisti Israelin väitteet iskujen onnistuneesta torjumisesta.
Israel kertoi tehneensä sunnuntaiaamuna ilmaiskuja kohteisiin Etelä-Libanonissa. Israel sanoo "ennalta ehkäisevien" iskujen tarkoituksena olleen Hizbollahin valmisteleman laajan raketti- ja ohjushyökkäyksen torjuminen.