Lehti: Sharon heitti pettävän Ozzyn ulos yhteisestä kodista – liitto lopullisesti ohi?

14.01174000
AKM-GSI / Barcroft Media/ All Over Press
Julkaistu 08.05.2016 15:19

MTV VIIHDE

Rokkari Ozzy Osbournen liitto on pahoissa vaikeuksissa, kirjoittaa The Sun.

Hollywood-pariskunta Sharon ja Ozzy Osbournen avioliiton kerrotaan olevan ohi. Aiheesta uutisoi muun muassa brittilehti The Sun.

Pariskunnan liitto on ollut myrskyisä, mutta kestänyt monet karikot. Lehtitietojen mukaan tuoreinta kolhua avioliitto ei kuitenkaan kestänyt.

17.51656351

Sharonin nimittäin kerrotaan heittäneen Ozzyn ulos yhteisestä kodista sen jälkeen, kun mies jäi kiinni vehtaamisesta toisen naisen kanssa.

Lehtiväitteiden mukaan Ozzylla on ollut salasuhde monien Hollywood-tähtien kampaajaan, 45-vuotiaaseen Michelle Pughiin. The Sun kuvailee Pughin suhtautuvan pakkomielteisesti rokkareihin.

Viime viikolla kodistaan häädetty Ozzy on asustellut sittemmin hotelleissa. Osbournen edustaja on vahvistanut, ettei Ozzy oleskele tällä hetkellä kotonaan.

14.01256682

Michelle Pugh, jonka asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Jennifer Lopez ja Alicia Silverstone, on puolestaan peruuttanut useita työtehtäviään. Hänen esimiehensä kertoo syynä olevan henkilökohtaiset ongelmat.

Sharon ja Ozzy ovat olleet naimisissa 34 vuotta. He erosivat kertaalleen vuonna 2013 Ozzyn lääke- ja alkoholiriippuvuuden takia, mutta palasivat takaisin yhteen.

Tuoreimmat aiheesta

Ozzy Osbourne