Lehti: Suomalaismies loukkaantui vakavasti pudottuaan parvekkeelta Thaimaassa

Google Earth
Julkaistu 11.04.2018 17:33

MTV UUTISET

Thaimaalaisen The Bangkok Post -lehden mukaan suomalaismies on loukkaantunut vakavasti Pattayalla. Lehden mukaan 33-vuotias putosi hotellin neljännestä kerroksesta.

1:56img 

Hoitokustannukset Thaimaassa voivat tullahyvinkin kalliiksi, eivätkä vakuutukset suinkaan aina kata kaikkia kuluja. Katso video yllä!

Julkaisun mukaan mies löydettiin hotellin edustalta, josta hänet kiidätettiin sairaalaan. Mies oli pudotuksessa saanut vammoja päähänsä sekä ruhjeita, kertoo The Bangkok Post. 

Hotellin olutbaarin työntekijän mukaan mies oli kirjautunut neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseensa keskiviikkoaamuna. Työntekijän mukaan miehen käytöksestä ei ollut havaittavissa mitään tavallisesta poikkeavaa.  

Poliisi tutkii tapahtumia

The Bangkok Postin mukaan mies kertoi kuulleensa kovaäänisen pamauksen, jota hän luuli ensin ilmastointilaitteen räjähdykseksi. Lähdettyään tutkimaan syytä äänen taustalla hän löysikin kadulta suomalaismiehen.

Thaimaan poliisi tutkii putoamiseen johtaneita syitä. Lisäksi poliisi aikoo kuulustella miestä. 

Pattaya on yksi Thaimaan suosituimmista turistikohteista. Useat matkanjärjestäjät myös Suomesta järjestävät alueelle matkoja. 

Uutisesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat