Lehti: Vettel neuvottelee jo uutta jättisopimusta Ferrarille

Sebastian Vettel, 2016 (6)
Sebastian Vettel2016 Getty Images
Julkaistu 10.06.2016 19:34

MTV SPORT

Toista kauttaan Ferrarilla ajava formula ykkösten nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on aloittanut hyvissä ajoin jatkosopimuksesta neuvottelemisen, kertoo saksalainen Auto Bild.

Vettelin nykyinen sopimus Ferrarin kanssa umpeutuu ensi kauden päätteeksi. Auto Bildin tietojen mukaan saksalainen on kuitenkin jo neuvotellut kolmen vuoden jatkosopimuksesta, jonka arvo olisi hulppeat 100 miljoonaa euroa.

Lisäksi vuoteen 2020 ulottavassa sopimuksessa Vettelillä olisi idolinsa Michael Schumacherin tavoin oikeus vaikuttaa siihen, kenen kanssa hän ajaa tallikavereina. Tämä pykälä on ollut F1-historiassa vain suurimmilla ikoneilla.

29-vuotiaan Vettelin toinen kausi Ferrarilla on ollut tähän asti pettymys. Viime vuonna kolme osakilpailua voittanut tähtikuski on päässyt kolmessa kisassa kuudesta palkintopallille, mutta voittoa italialaistalli ei suurista odotuksista huolimatta ole pystynyt saavuttamaan.

Tuoreimmat aiheesta

F1