Lehti: Yhdysvallat lopettaa tukensa Syyrian kapinallisille

Obaman ilme
Presidentti Barack Obaman hallinnon on tarkoitus kertoa ohjelman päättymisestä virallisesti vielä tänään. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.10.2015 15:52(Päivitetty 09.10.2015 16:16)

MTV UUTISET - STT - Reuters

Yhdysvallat on lopettanut Syyrian maltillisten kapinallisten tukemisen, kertoo New York Times.

Noin 440 000 miljoonan euron ohjelma on USA:n hallinnon mukaan epäonnistunut kouluttamaan taistelijoita vastustamaan Isis-äärijärjestöä.  

Presidentti Barack Obaman hallinnon on tarkoitus kertoa ohjelman päättymisestä virallisesti vielä tänään. Samalla Yhdysvallat aikoo kertoa uusista ratkaisukeinoistaan Syyrian kriisiin. 

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman Yhdysvaltain puolustusviranomaisen mukaan taistelijoiden kouluttamista ei olla lakkauttamassa, vaan ohjelmalle otetaan uusi suunta.

Tuoreimmat aiheesta

Syyria