Leif Lindeman ja Anneli Mattila sopivat kähmimiskohun: "Anteeksipyyntö otettu vastaan"

Leif Lindeman Anneli Mattila
Lehtikuva
Julkaistu 30.09.2016 15:06

MTV VIIHDE

Iskelmälaulajat ovat saaneet kohun sovittua.

Iskelmälaulaja Anneli Mattila julkaisi eilen torstaina illalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän syyttää kollegaansa Leif Lindemania takapuolensa kourimisesta laivakeikalla.

– Hän kouri väkisin ennen keikkaa takapuolestani kahteen otteeseen, Mattila kirjoittaa.

– Tuntee kyllä itsensä jotenkin ala arvoiseksi kun noin toimitaan! Hyvää viikonjatkoa kaikille! Terveisiä myös Leifille tätä kautta, anna olla viimeinen kerta kun käyt minun perseeni kimppuun! hän jatkaa kirjoitustaan. 

Nyt Mattila on julkaissut uuden tekstin, jossa hän kertoo, että hän on vastaanottanut anteeksipyynnön kollegaltaan. 

MTV.fin tavoitti Lindemanin aiemmin tänään perjantaina. Lindemanin mukaan hän oli taputtanut Mattilaa takapuolelle huumorilla.

– Tarkoitus ei ollut loukata tai kähmiä, Lindeman pahoitteli. 

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki