Leijona-fanien perinteiseen MM-karkelointiin iso muutos Pariisissa

2:10img
Julkaistu 04.05.2017 06:27

Matti Nyrhinen, Toni Immonen, Pariisi

MM-kisat, karnevaalimeininki, Suomi-paitaiset fanit ja oluttuoppi kuuluvat jokakeväiseen kuvaan. Tänä vuonna asetelma on muuttunut.

Yleensä MM-kisoissa on jäähallin lisäksi hulinaa tapahtumatorilla, jossa kiekkofanit voivat nauttia kisatunnelmasta, vaikka eivät olisikaan hallin sisällä.

MAINOS

MM-jääkiekon ottelut
C Morella!

Tilaa C More​​​​​​​

Riemukkaasti laulavat eri maiden kannattajat värittävät kisakaupungin tunnelmaa, mutta Pariisin lohkossa (jossa Suomi pelaa) ei tänä vuonna vastaavaa nähdä.

Turvatoimet jääkiekon MM-kisojen Pariisin lohkossa ovat äärimmäisen tiukat. Järjestäjille olisi tullut tähtitieteellisen kalliiksi järjestää riittävän mittavat turvatoimet, minkä vuoksi tapahtumatoria ei Pariisissa ole. MM-tunnelmaa tarjoilevat lähialueen ravintoloitsijat.

– Turvallisuussyistä järjestelykomitea oli pakotettu keskittämään kaikki MM-mukavuudet hallin lähistölle. Tästä syystä baarit ja ravintolat AccorHotels Arenan lähistöllä ovat mukana kisojen elämyksessä, MM-kisajärjestäjien tiedotuksesta kerrottiin MTV Sportille.

Ranskan lainsäädännön vuoksi jäähallissa ei voi myydä alkoholituotteita. Sen sijaan toisen lohkon sekä välierä- ja mitalipelien isäntäkaupungissa Saksan Kölnissä alkoholia saa myydä jäähallissa ja lisäksi Kölnissä on perinteinen tapahtumatori.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko