Tutustu Leijona-tähtimerkin vuosihoroskooppiin. Katso mitä vuosi 2014 tuo sinulle rakkauden, työn, rahan ja terveyden saralla.
LEIJONA 23.7.–22.8.
Rakkaus
Kommunikaatio on tänä vuonna parisuhteessa erityisen tärkeää. Sinun täytyy puhua ja kertoa tunteistasi, sillä muuten voi syntyä suuriakin väärinkäsityksiä. Tunneasiat tuntuvat välillä jäävän syrjään, ja ura on sinun elämässäsi tärkeämmällä sijalla kuin itsestäänselvyydeltä tuntuva parisuhde. Sinun ei pidä uhrata parisuhdettasi, vaan tehdä uhrauksia parisuhteesi eteen.
Sinkut haluavat pitää hauskaa. He saavat mahdollisuuden tutustua moniin ihmisiin, mutta välttelevät liian ahdistavia ja sitovia suhteita. Intohimoa on runsaasti, ja se saa sinut helposti heittäytymään uusiin seikkailuihin. Tilaisuuksia ei todellakaan puutu, ne täytyy vain osata tunnistaa. Ehkä sinun alkaisi olla jo aika asettua aloillesi ja vakiintua.
Työ ja ura
Haluat olla aina ensimmäinen. Vaikeudet vuoden alussa voivat saada suuren uskon itseesi horjumaan. Työ- tai liikeasiat eivät menekään aivan niin kuin olit suunnitellut, ja se voi latistaa innostustasi. Vuoden loppupuoli on myönteisempi, ja saat taas paremman otteen töihisi.
Vuosi voi tuoda myös mahdollisuuden muutokseen. Joudut ehkä tekemään tärkeän uraasi koskevan päätöksen, mutta älä tee sitä hetken mielijohteesta. Mieti asiaa tarkkaan eri puolilta ja pidä järki mukana. Jos teet väärän päätöksen, on sen peruminen vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.
Saatat ehkä harkita oman liiketoiminnan aloittamista, ja siihen tarvitset sekä omia säästöjäsi että tukea läheisiltäsi tai pankilta. Mikään ei ole sinulle mahdotonta, mutta kovaa panostusta ja omistautumista se kuitenkin vaatii.
Raha-asiat
Vuosi 2014 on leijonille taloudellisesti myönteinen. Vuoden alussa tulosi kasvavat. Rahaa tulee mukavasti, mutta älä anna tuhlailun viedä sinua mennessään. Vuoden aikana sinulle voi tulla myös odottamattomia menoja, joten niihin on hyvä olla varautunut. Joitakin menoja voit myös karsia tai lykätä myöhemmäksi.
Älä hemmottele itseäsi tai läheisiäsi rahalla, sillä tuhlaamisella voi olla ikävät seuraukset. Pidä tulosi ja menosi tasapainossa.
Terveys
Et juurikaan muista ajatella terveydentilaasi tänä vuonna. Sinun kannattaisi kuitenkin kuunnella ja tunnustella kehosi merkkejä ja toimia niiden mukaan. Älä hemmottele itseäsi ruoalla ja ylensyönnillä, vaan huolehdi siitä, että syöt terveellistä ja tasapainoista ruokaa.
Haaveet
Sinä olet eläinradan suuri haaveilija. Sinulla on suuria unelmia, joita on usein vaikea sovittaa yhteen todellisuuden kanssa. Pidät hyvin itsepintaisesti ja sitkeästi kiinni unelmistasi ja usein joudut hieman venyttämään totuutta, jotta saisit sen vastaamaan paremmin unelmiasi.
Uudenvuodenlupaus: Lupaa itsellesi olla tuhlailematta niin paljon rahaa tänä vuonna. Itseään ja läheisiään voi hemmotella muutenkin kuin ostelemalla.