Leijonien illan tähti hämmästeli harvinaista suoritustaan: "Ei ihan joka ilta tapahdu"

63295422 (1)
Lehtikuva
Julkaistu 27.05.2021 23:08
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen, Riika

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Suomen 3-0-voitto Italiasta täytti torstai-iltana kaikki rutiinin määritelmät. Missään määrin samaa ei voi kuitenkaan sanoa Leijonien puolustajan Tony Sundin suorituksesta illan aikana.

Illan iloisinta antia sinivalkoisten näkökulmasta oli Suomen onnistumiset ylivoimalla. Sen päätähti oli kaksi maalia laukonut Sund.

Ylivoimalla syntyneessä avausmaalissa Petri Kontiola ja Jere Innala asettelivat Sundille paikan, josta tämä täräytti maajoukkueuran avausmaalinsa suoraan syötöstä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sundin 1-0-osuma oli Suomen ylivoimapelin taidonnäyte.

Toinen osuma upposi niin ikään yläkulmaan kamppailun toisessa erässä Saku Mäenalasen ja Miika Koiviston syötöistä.

– Kahden maalin iltoja ei ihan joka ilta tapahdu. Tänään meni sisään, mutta pääasia, että saimme voiton, Sund kommentoi ottelun jälkeen.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sundin illan toinen kolahti näyttävästi Italian maalin kattoon.

Suomi pelaa seuraavaksi kolme ottelua neljään päivään, kun vastaan asettuvat vuorotellen Saksa, Kanada ja Latvia.

– Kova setti tulossa. Uskon, että jos pystymme tästä vielä parantamaan, hyvä tulee. Meidän pitää pelata vielä enemmän kiekolla. Pystymme myös parantamaan puolustuasalueella. Lauoimme paljon tänään, mutta meidän on oltava vielä tehokkaampia, Sund muistutti.

Tuoreimmat aiheesta

MM-jääkiekko