Leijonien joukkueenjohtaja raivostui Kanada Cupissa Jari Kurrin ulosajosta ja ryntäsi tuomarikoppiin – sitten tapahtui jotain poikkeuksellista

5:36img
Heikki Riihiranta kertoo videolla Leijonien joukkuehengestä.
Julkaistu 24.10.2019 07:01
Toimittajan kuva

Marko Leppänen

marko.leppanen@mtv.fi

@MarkoLeppnen

Heikki "Hexi" Riihiranta aloitti uutuuskirjan mukaan räväkästi Leijonien joukkueenjohtajana Kanada Cupissa vuonna 1991. 

Marko Lempinen on kirjoittanut Riihirannasta teoksen nimeltä Hexi – Taistelija (Teos). Siinä kerrotaan poikkeuksellisesta tapauksesta vuoden 1991 Kanada Cupista. 

– Pelin tiimellyksessä Jari Kurrin maila oli ottanut kimmokkeen toisesta pelaajasta ja osunut sen jälkeen kanadalaispelaajan kasvoihin. Puhdas vahinko, mutta koska vastustajan pelaajan kasvoihin oli tullut avohaava, tuomarit eivät olleet epäröineet. Kurrille oli tuomittu saman tien pelirangaistus, mikä automaattisesti tarkoitti suihkukomennusta. 

Kurri oli riisumassa jo pelivarusteita kopissa, kun joukkueenjohtaja ilmestyi paikalle. 

– Älä riisu kamoja vielä. Mä lähden nyt selvittämään asiaa, tämä ei voi mennä näin, Riihiranta sanoi. 

 Päätuomari yllättäen kuuntelikin suomalaista. 

– Ei tuollaisesta vahinkotilanteesta voi saada näin kovaa rangaistusta! Kurri on Suomen joukkueen tärkein pelaaja, ja sinäkin tiedät, ettei hän sorru kaukalossa koskaan ylilyönteihin. Eihän sitä kanadalaispelaajaa edes sattunut pahasti.

Tuomari yllättäen muutti Kurrin ulosajon viiden minuutin jäähyksi ja hän pääsi takaisin peliin. Suomi venyi lopulta 2–2-tasapeliin. 

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat