Leijonien MM-leiriryhmään muutoksia – "Paljon uusia pelaajia"

Lauri Marjamäki 2017
Julkaistu 21.04.2017 21:05

MTV SPORT - STT

Leijonien MM-joukkueen rakentaminen jatkui heti perjantaisen Slovakia-pelin jälkeen.

Slovakia voitti perjantain ottelun 3-2. Ensi viikoksi Leijonien MM-leiriryhmään on tulossa muutoksia.

- Tänä iltana palaveerataan valmennusjohdon ja (general manager) Jere Lehtisen kanssa. Aika paljon on tulossa uusia pelaajia, osa joutuu lähtemään, heille ilmoitetaan huomenna. Ensi tiistaina jatkamme sitten leiritystä Helsingissä, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi puhelimitse.

Leijonien MM-ryhmään ovat liittymässä ainakin Pohjois-Amerikan vahvistukset Valtteri Filppula, Sebastian Aho, Mikko Rantanen sekä Jesse Puljujärvi.

Perjantaina Leijonien maalit tekivät Olli Palola ja Joonas Kemppainen.  Päätöserässä Suomen hallinta katkesi, kun Ville Lajusen maila hajosi ja Slovakia pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi David Skokan nosti Vladimir Draveckyn poikittaissyötöstä 3-2.

- Tämä oli meiltä nousujohteinen peli. Harmi, että kolmas erä meni siihen mailan katkeamiseen. Maalille menemisessä ja maalinteossa jäimme tänään vähän vajaaksi, Marjamäki summasi. 

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat