Leijonien ykkösvahdiksi povattu kokematon Korpisalo kuittasi viileästi huimat paineet

Korpisalo
Joonas KorpisaloLehtikuva
Julkaistu 03.05.2017 06:07
Toimittajan kuva

Jouni Munukka

jouni.munukka@mtv.fi

@jmunukka

Yksi Leijonien MM-joukkueen kiinnostavimmista nimistä on ykkösmaalivahdiksi vahvasti povattu Joonas Korpisalo.

Vasta 23-vuotias Korpisalo pelasi Columbus Blue Jacketsissa tällä kaudella 12 ottelua, mutta vaikka Korpisalo NHL-mies onkin, hän on hyvin kokematon miesten maajoukkueessa. Tulevien MM-kisojen ensikertalaiselle paineet ovat ennen kokemattomat, mutta Leijonien tiistain mediapäivässä esiintyi levollinen nuorukainen.

– Ne voi pudottaa olkapäältä ja olla miettimättä, Korpisalo vastasi kysymykseen miljoonien suomalaisten televisiokatsojien tuomasta paineesta.

Viime viikon lopulla Korpisalo pelasi kaksi EHT-ottelua, jossa hän päästi vain yhden maalin ja sai kehuja loisto-otteistaan. 

MAINOS

MM-jääkiekon ottelut
C Morella!

Tilaa C More

– Aina onnistumiset tuovat itseluottamusta, mutta tiedän, että pystyn pelaamaan näitä pelejä. Maalivahdilla on aina isot paineet, mutta olen tottunut niihin. Tavoitteena on jonakin päivänä olla maailman paras maalivahti.

Seurajoukkueessaan Columbuksessa Korpisalo kilpailee peliajasta kokeneen ja kovapalkkaisen Sergei Bobrovskin kanssa, joka on ohiolaisjoukkueen selkeä ykkösvahti.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

– Hän on tosi mukava kaveri, tulemme tosi hyvin toimeen. Opin paljon vain katsomalla. Kaikki lähtee työmäärästä. Hän tekee niin paljon töitä ja elää sitä jääkiekkoa niin paljon, Korpisalo sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko