Leikkiasetta kantanut kehitysvammainen Eric kuoli poliisin luoteihin Ruotsissa – neljää poliisia epäillään ampumiseen liittyvästä rikoksesta: "Asiakkaani ei olisi voinut toimia millään muulla tavalla"

0:45img
Leikkiasetta kantanut kehitysvammainen karkasi kotoaan – kolme poliisia ampui hänet Tukholmassa.
Julkaistu 13.02.2019 11:47
Toimittajan kuva

Pertti Nyberg

pertti.nyberg@mtv.fi

Ruotsissa syyttäjä on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, joka liittyy poliisin viime kesänä ampuman kehitysvammaisen Eric Torellin viimeisiin hetkiin. Torell kuoli ampumisen seurauksena.

Downin syndroomasta ja autismista kärsinyt 20-vuotias Eric Torell kuoli 2. elokuuta viime vuonna, kun poliisi ampui hänet Tukholmassa. Poliisi oli saanut hälytyksen, jonka mukaan aseistettu mies on löytynyt Tukholman keskustasta.

Tuo "aseistettu mies" oli kotoaan kadonnut Torell, jolla oli mukanaan leikkiase.

Neljää poliisia epäillään nyt Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan rikoksesta, joka liittyy ampumiseen.

Lue myös: Silminnäkijä tapasi kehitysvammaisen Ericin vain minuutteja ennen kuin poliisi ampui hänet – "Hän vaikutti haluavansa leikkiä"

Silminnäkijä oletti Torellin leikkivän

Silminnäkijän mukaan Torell oli ilmeisesti halunnut leikkiä aseella, josta silminnäkijä ei tiennyt, oliko se oikea vai ei.

Myöhemmin useat silminnäkijät kuulivat laukauksia, kun Torell sai surmansa poliisin luodista.

Nyt esitutkinta tapauksesta on tehty ja useita poliiseja on ollut tutkinnassa tapauksen johdosta.

Asianajaja: Rikosta ei tapahtunut

– Edustan yhtä henkilöä, joka on epäiltynä rikoksesta ja myös toista poliisia, joka on liitetty tapahtumaan, asianajaja Anton Strand kertoo. Hänen mukaansa rikoksesta epäiltyjä on ainakin neljä.

Epäiltyjen poliisien asianajajilla on nyt kaksi viikkoa aikaa jättää näkemyksensä esitutkinnasta. Tämän jälkeen syyttäjä päättää syyttämisestä tai syyttämättäjättämisestä.

– Niin traaginen kuin tämä tapaus onkin, en näe, että asiakkaani olisi voinut toimia tilanteessa millään muulla tavalla ja siten hän ei ole tehnyt mitään rikollista, Strand sanoo.

– Mielestäni korrekti päätös olisi, että asiakastani ei syytetä asiasta. Hän kieltää syyllisyytensä ja uskon, että asian tutkinta näyttää, että hän ei ole tehnyt mitään väärää.  

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi